Paxos ilman luksusjahteja

Photo: Wikimedia Commons

Astuin ulos lautasta Gaioksessa ja sain heti vasten kasvojani annoksen dieselin katkua ja suolaista ilmaa. Kyseessä on pieni kivenmurikka – vain kaksikymmentäviisi neliökilometriä muinaisia oliivipuita ja särmikästä kalkkikiveä. Useimmat tulevat tänne Korfun suunnasta valkoisten pöytäliinojen venekierroksilla, mutta jos vuokraat nähnyttä elämää kokeneen skootterin ja suuntaat länsirannikolle, jätät pellavapaitaiset turistit taaksesi kymmenessä minuutissa. Ilma tuoksuu villiltä timjamilta ja auringon korventamilta vuohipoluilta. Maa on pääosin irtosoraa, joka syö sandaalisi elävältä, jos et ole varovainen. Tämä ei ole paikka huolitelluille hiekkarannoille; tämä on syvien vesien, terävien kallioiden ja sellaisen hiljaisuuden koti, jonka rikkoo vain kaukainen aasin huuto.

Oliivilehtoja ja kalkkikivijyrkänteitä

Paxoksella on erikoinen kaksoisidentiteetti. Alhaalla rannassa kolmessa pääkylässä kaikki pyörii italialaisten vaikutteiden ja kalliiden purjeveneiden ympärillä. Mutta kun siirryt puoli kilometriä sisämaahan, olet toisessa maailmassa, joka koostuu murenevista kivimuureista ja käppyräisistä puista, jotka ovat nähneet venetsialaisten vallanajat. Saari sopii soolomatkaajalle, joka ei pelkää pientä hikeä löytääkseen oman poukamansa. Jos kaipaat rantaklubia tiskijukalla ja sushilistalla, pysy mantereella. Tämä saari on niille, jotka haluavat viettää aamunsa vaeltamalla hopeisten lehvien alla ja iltapäivänsä hyppimällä jyrkänteeltä veteen, joka on niin kirkasta, että se näyttää lasilta.

Milloin kannattaa mennä

Älä edes harkitse saapumista elokuussa, ellet nauti ihmismassoissa nököttämisestä. Saari on liian pieni kestämään kesän pahinta piikkiä. Touko- ja kesäkuu ovat parasta aikaa – villikukat kukkivat vielä, polut eivät ole kasvaneet umpeen, eivätkä paikalliset ole vielä saavuttaneet murtumispistettään turistien kanssa. Syyskuu on myös kova valinta; Joonianmeri on vihdoin niin lämmin, ettet hauko henkeäsi veteen hypätessäsi, ja iltatuuli alkaa taittaa pahimman helteen terää. Talvet ovat kuolleen hiljaisia ja kosteita, ja ne kuluvat lähinnä seuraten sateen piiskaamia oliivilehtoja. Siinä on oma viehätyksensä, jos kirjoitat kirjaa, mutta uimiseen se on surkeaa aikaa.

Jyrkänteitä ja kirkasta vettä

Länsirannikolla tapahtuvat ne todelliset asiat. Erimitis on paikan tunnetuin nimi – massiivinen valkoinen kallioseinä, joka näyttää siltä kuin jättiläinen olisi leikannut sen irti. Vuonna 2008 sattunut maanvyöry loi alas “uuden” rannan. Laskeutuminen sinne saa polvet huutamaan hoosiannaa, mutta vesi on niin sähköisen sinistä, että se tuntuu melkein epätodelliselta.

Sitten on Tripitoksen holvikaari. Sen löytäminen vaatii suunnistamista todella pölyisillä vuohipoluilla. Kyseessä on luonnon muovaama kivisilta, joka kohoaa korkealle meren yläpuolelle. Voit kävellä sen yli, jos et kärsi korkean paikan kammosta, mutta paras tapa on vain katsella sitä läheisiltä kallioilta halpa olut kädessä. Jos kaipaat vaihtelua, ota kymmenen minuutin venematka Antipaxokselle. Ohita ensimmäinen ranta, jonne isot turistiveneet dumppaavat kaikki, ja vaella kukkulan yli pienempiin poukamiin. Hiekka on valkoisempaa kuin hampaasi ja vesi on matalaa ja lämmintä.

Perille ilman yksityiskonetta

Tulet todennäköisesti Korfun kautta. Korfun satamasta on kaksi vaihtoehtoa: kantosiipialus (Flying Dolphin), joka vie sinut perille tunnissa mutta tuntuu peltipurkissa istumiselta, tai hieman rennommat Kamelia-linjan alukset. Jos tulet Kreikan mantereelta, Igoumenitsasta lähtevä lautta on oikea valinta. Se on hitaampi ja halvempi, ja voit seistä kannella katsomassa rannikon muuttumista. Paxoksella ei ole lentokenttää, mikä on juuri se syy, miksi saari ei ole vielä täysin pilalla.

Kaksi pyörää riittää

Älä vuokraa täällä autoa. Tiet ovat käytännössä päällystettyjä aasipolkuja, ja pysäköinti Gaioksessa tai Lakkassa on painajainen, joka pilaa päiväsi. Vuokraa 125-kuutioinen skootteri. Se on halpa, kuluttaa tuskin lainkaan polttoainetta ja voit työntää sen pusikkoon minkä tahansa vaelluspolun alussa. Varo vain irtosoraa mutkissa – paikallinen bussikuski ei hidasta kenenkään takia, ja vuokrapyörien renkaat ovat yleensä nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Jos kunto kestää, maastopyörä toimii, mutta mäet eivät ole vitsi ja aurinko paahtaa sinut elävältä puoleenpäivään mennessä.

Mihin reppu kannattaa laskea

Gaios on saaren keskus. Sinne lautat rantautuvat ja siellä tapahtuu eniten. Se on ihan kiva, mutta meluisa. Lakka pohjoisessa sijaitsee hevosenkengän muotoisessa lahdenpoukamassa ja näyttää postikortilta; se on lähinnä purjehdusporukan suosiossa. Omasta mielestäni Loggos on paras paikka. Se on kolmesta kylästä pienin, keskittynyt pienen sataman ympärille, jonka toisessa päässä on vanha saippuatehdas. Se tuntuu enemmän elävältä kylältä kuin lavasteelta. Jos haluat täydellistä hiljaisuutta, etsi huone sisämaan pikkukylistä, kuten Magaziasta. Olet vanhojen miesten backgammon-pelien ja kaskaiden sirityksen ympäröimä, ja olet silti vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä merestä.

Mustekalaa ja oliiviöljyä

Ruoka on yksinkertaista ja oliiviöljyä käytetään raskaalla kädellä. Paxos tuottaa maan parasta öljyä, ja he läträävät sitä kaikkeen. Etsi tavernoita, joiden ulkopuolella ei ole kuvia ruuista. Kokeile bourdettoa – mausteista kalapataa – tai mitä tahansa, missä on mustekalaa.

Vältä sataman eturivin pöytiä, jos budjettisi on tiukka. Kävele kaksi kujaa sisäänpäin ja löydät paikat, joissa paikalliset syövät puoleen hintaan. Vesijohtovesi on teknisesti ottaen ok hampaiden pesuun, mutta se on pääosin suolatonta merivettä ja maistuu uima-altaalta. Osta isot mineraalivesikanisterit supermarketista. Yöelämä ei tarkoita klubeja; se tarkoittaa istumista Loggosin rannan baarissa ja ouzon juomista, kunnes tähdet tulevat esiin.

Selviytymisopas

Käteinen on edelleen kuningas. Gaioksen isommat ravintolat ottavat kortteja, mutta kukkuloiden pieni taverna tai venettä vuokraava tyyppi haluaa euroja. Pääkylissä on pankkiautomaatteja, mutta ne tyhjenevät toisinaan pitkien viikonloppujen aikana, joten pidä jemmassa käteistä.

Puhelimen kuuluvuus on yllättävän hyvä lähes koko saarella, vaikka se voi pätkiä länsirannikon syvissä kalkkikivipoukamissa. Jos tulet EU:n ulkopuolelta, hanki paikallinen SIM-kortti Korfulta ennen ylittämistä. Useimmat kaupat sulkevat ovensa muutamaksi tunniksi iltapäivällä siestan ajaksi – älä ole se tyyppi, joka hakkaa lukittua ovea kello kolmelta iltapäivällä.

Karkuun massoja

Länsirannikon “Siniset luolat” ovat upeita, mutta jokainen Korfun ja Pargan turistivene pysähtyy siellä. Jos haluat nähdä ne, vuokraa oma pieni moottorivene aamulla ja ole paikalla ennen kello kymmentä. Et tarvitse lupaa pieniin moottoreihin, ja se on ainoa tapa nähdä rannikko omilla ehdoillasi.

Todellista pakoa varten suuntaa saaren keskiosiin ja etsi vanhoja kivisiä vesisäiliöitä. Ne ovat massiivisia, käsin veistettyjä järjestelmiä vuosisatojen takaa. Kukaan ei käy siellä. Voit istua kivimuurin reunalla, katsoa Joonianmerelle etkä kuule ainoatakaan moottoria tai ihmisääntä. Se on se todellinen Paxos – se, joka on olemassa hienostuneen jahtikohteen pinnan alla.